miniarvioita; let it snow + always and forever, lara jean

Let It Snow

John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle

2008

Penguin Books

354 s.

♥♥♥

Tätä kirjaa tuli luettua tuskallisen pitkään - luin ensimmäisen novellin jo keväällä, ja palasin sitten uudelleen kirjan pariin joulun alla. Olin tämän teoksen itseasiassa saanut lahjaksi joko jouluna tai syntymäpäivänä (kun on synttärit heti joulun jälkeen, on hankala muistaa), mutta lukeminen oli jäänyt.

Ensimmäinen novelli - The Jubilee  Express (Maureen Johnson) - oli ihan ok, ei mitenkään erityinen, muttei erityisen huonokaan. Toisesta, John Greenin kirjoittamasta, novellista en muista oikein mitään enkä siitä hirveästi pitänytkään. Lauren Myracle päätti teoksen kuitenkin hyvin, ja hänen novellinsa oli ehkä sitten se suosikkini. Se toi myös hyvin kaikki hahmot lopulta yhteen.

Ei mikään mieleenpainuva kokoelma, mutta ihan mukava välipalakirja, ja toimi tunnelmanluojana jouluun vaikken jouluihmisiä olekaan.

Always and Forever, Lara Jean (To All the Boys I've Loved Before #3)

Jenny Han

2017

Scholastic

325 s.

♥♥♥½

Muutama sananen tästä Jenny Hanin To All the Boys I've Loved Before -trilogian päätösosasta. 

Edelleenkin pidän kyllä tuota ensimmäistä osaa parhainpana, mutta kyllä tämä päätösosa päihitti edellisen osan (P.S. I Still Love You). Jos tätä sarjaa kokonaisuutena mietin, pidin siitä kyllä oikein paljon. Sopivan keveää, romanttista "höttöä", jota luki näin välipalana ja ihan tosissaankin, sillä kyllä nässäkin oltiin tärkeiden kysymysten äärellä, kuten tulevaisuuden ja ihmissuhteiden.

Tässä päätösosassa oli kyllä Lara Jeanin ja Peterin suhde parhaimmillaan ♥. Tykkään heistä siis parina, edellisissä kirjoissa heidän suhteensa oli paljon levottomampi, mutta tässä kirjassa nähtiin enemmän vakautta, vaikka eivät he ongelmilta välttyneet. Mikä on vain plussaa, ja realistista. Näissä kirjoissa oli muutenkin vahvana tuo realismi, ja paljon samaistuttavaa jos sitä lähtee hakemaan. Esimerkiksi Lara Jean ei päässyt sinne yliopistoon minne kaikista eniten halusi. Näin käy varmasti monelle.

Kyllä tuli hieman haikea fiilis kun on tämä(kin) sarja nyt paketissa, ja Lara Jeanille täytyi jättää hyvästit. Hänen tulevaisuutensa näytti kuitenkin valoisalta ja ihan hyvällä mielellä tämän sarjan päätin. Suosittelen näitä kirjoja, jos haluaa lukea jotain kevyttä ja romanttista, mutta kaipaa jotain "asiaakin". Hyvin nopealukuisia kirjoja, vaikkei täydellisiä, niin viihdyttäviä. Sanoisin tätä young adult chick litiksi.

miniarvioita: george + if i was your girl

George

Alex Gino

2015

Scholastic

215 s.

♥♥♥♥

Luin tässä taannoin kaksi kirjaa transsukupuolisuudesta. Ensimmäinen niistä oli Alex Ginon George. 

George on lastenkirja. En ole lukenut lastenkirjoja pitkään aikaan, viimeksi taisin olla yläasteella. Tämä kirja olikin hyvin helppolukuinen ja lyhyt; isoa ja harvaa tekstiä, vain noin 200 sivua. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja pidin siitä kovasti. Yllätyin, että päädyin nauttimaan lastenkirjasta näinkin paljon.

George on tarina tytöstä jonka kaikki näkevät poikana. Se koskettava, ja tärkeä tarina, ja on niin hienoa että tämä kirja on olemassa! Alex Ginon teksti on kaunista, ja Georgen hahmo on ihana. Kirja on koskettava, ja aina kaikki ei mene niin kuin George unelmoi, mutta loppu on toiveikas. Pidin erityisesti kirjan viimeisestä luvusta.

If I Was Your Girl

Meredith Russo

2016

Usborne

293 s.

♥♥♥½

Meredith Russon If I Was Your Girlissä siirrytään nuortenkirjan tasolle. Tämäkin on tarina transsukupuolista tytöstä. Amanda muuttaa isänsä luokse aloittaakseen kaiken ikään kuin "puhtaalta pöydältä". Uudessa koulussa kukaan ei tiedä hänen salaisuuttaan, ja Amanda kamppaileekin sen kanssa pitäisikö hänen kertoa uusille ystävilleen ja poikaystävälleen menneysyydestään.

If I Was Your Girl on samalla tyypillinen nuortenkirja ja samalla ei. Amandan tarina on sellainen, mitä tyypillinen ja suosittu nuortenkirja ei yleensä käsittele, ja toivonkin, että tämä kirja näyttää esimerkkiä ja avaa mahdollisuuksia myös muiden transsukupuolisten tarinoille. Toisaalta If I Was Your Girlissä on paljon sellaista, mikä on tyypillistä nuortenkirjoille: ensirakkauden huumaa, kapinointia ynnä muuta.

Kirjailija Meredith Russo on itse transsukupuolinen nainen. Jälkisanoissaan hän avaa sitä, että Amandan tarina on ihanteellinen. Se ei  tarkoita, että tosi elämässä kaikki menisi kuten tässä kirjassa. Amanda ei kuitenkaan säästy vaikeuksilta, ja pala kyllä nousee kirjan loppupuolella kurkkuun. Avoin loppu ei oikein ollut mieleeni.

Russo kirjoittaa taidokasta ja koukuttavaa tekstiä, ja vaikkei kirja täydellinen ollutkaan, nautin siitä paljon ja olen kiitollinen, että sain tutustua ihanaan Amandaan. 

"You can have anything once you admit you deserve it." (s. 198) 

susan ee; angelfall

Noh, hyvä yritys, Susan Ee.

Vaikkei minulla kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen ollut, onnistui tämä romuttamaan ne silti. Ylistystä ylistyksen perään; Goodreads-sivu täynnä viiden tähden arvosteluja, keskiarvo niinkin korkea kuin 4,18. Mitä? Tämä on nimittäin, näin lyhyesti sanottuna, huono kirja.

Angelfall sijoittuu apokalyptiseen Amerikkaan, jota enkelit ovat runnoneet jo muutaman viikon ajan. Seuraamme päähenkilöä, teinityttö Penryniä, jonka sisko joutuu enkelin nappaamaksi. Penrynin vaihtoehdot ovat vähäiset, ja hän päätyy lyöttäytmään yhteen siivettömän enkelin kanssa, joka lupaa saattaa Penrynin enkelien tukikohtaan jonne Penrynin sisko on mahdollisesti viety.

Tuota. Ideahan kirjassa on vallan mainio, mutta toteutus putoaakin sitten säälittävän puolelle. Myönnän, että kirja oli alkuun koukuttava ja kiehtova mutta sitten... Ensinnäkin tätä koko enkelikuviota ei avata mitenkään. Miksi enkelit ovat päättäneet tuhota maailman? Ehkä tämä selvinee jatko-osissa, mutta mielestäni tämän olisi voinut paljastaa tässä osassa. Eikö Penryn ollut yhtään utelias ja kysynyt sitä Raffelta? Enkelimytologiaa ei todellakaan ole hyödynnetty tarpeeksi hyvin.

Tämän lisäksi kirja on täynnä pieniä seikkoja, jotka häiritsivät minua. Miksi naishahmot Penrynin lisäksi (ne vähät mitä kirjassa vilahti) oli kuvattu niin negatiivisesti? Kaikki kirjassa kävi liian kätevästi. Esimerkiksi Penryn vain sattui osaamaan kaikkia mahdollisia kamppailulajeja. En pitänyt siitä miten Penrynin äidin mielensairautta kuvattiin. Kirjan loppu oli aivan absurdi.

Hyvä puoli tässä oli, että kirja oli lyhyt ja hyvin nopealukuinen. Nautin jopa sen lukemisesta ehkä jopa ensimmäisen sadan sivun verran. Sitten... ei. Edelleenkin ihmettelen mihin tuo kaikki ylistys perustuu... 

Jatko-osille sanon ei kiitos.

-

♥♥

Angelfall (Penryn and the End of Days #1)

Susan Ee

2012

Skyscape

282 s.

nina lacour; we are okay

Wow.

We Are Okay on kaunis kirja. Se on kirja, joka koskettaa. Kirja, jota en voinut laskea käsistäni. Kirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. Kirja, jonka luin melkein yhdeltä istumalta.

We Are Okay on tarina Marinista, joka on paennut menneisyyttään toiselle puolelle maata (Yhdysvallat). Emme tiedä mitä on tapahtunut. Marin on jopa katkaissut  välinsä parhaaseen ystäväänsä, Mabeliin. Mutta Mabel on tulossa vierailulle, ja pian meille alkaa selvitä, mitä oikein tapahtui.

Joissakin kirjoissa aikahyppely ei toimi. Se hämmentää lukijan, pirstaloi tarinan. Omalle äidilleni tällaisten kirjojen lukeminen on vaikeaa. We Are Okayssa seikka ei häirinnyt. Nämä kaksi aikajanaa kulkivat kuin kaksi erillistä tarinaa. Toisessa kohtaamme yksinäisen Marinin, joka pyristelee jättääkseen kipeän menneisyyden taakseen. Toisessa tarinassa kohtaamme iloisemman Marinin, joka asuu rantatalossa vaarinsa kanssa. Silti - tämänkään Marinin elämä ei ole täydellistä. Hän ei tiedä mitään äidistään, joka kuoli Marinin ollessa pieni. Mitä Marinille tapahtui? Kysymys sykki mielessäni, mutta koskaan en turhautunut kirjaan. Kirja paljasti tarpeeksi juuri sopivassa tahdissa.

Kirjoissa, joissa teemana on juuri tällainen salaisuuden paljastuminen, jotka leikittelevät kysymyksellä "Mitä oikein tapahtui?", on yksi ongelma. Koska ne tuppaavat käsittelemään herkkiä aiheita, liikutaan veitsenterällä. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että esimerkiksi seksualisuutta tai hyväksikäyttöä käytetään "shokeeravana pajastuksena". Onneksi tämä kirja ei lähtenyt tuolle linjalle. 

Selasin hieman tästä kirjasta tehtyjä arvosteluja. Jotkut väittivät kirjaa tylsäksi. Se on totta, että kirja ei ole mikään kutkuttavin, vaikka salaisuus siinä hitaasti paljastuukin. Minä kuitenkin rakastuin LaCourin tekstiin jo ensisivuilla. Harmikseni LaCourin muut teokset eivät oikein minua kiinnostaneet. Tämä kuitenkin kolahti minuun ja kovaa. 

No one will know if you stay in bed all day. No one will know if you wear the same sweatpants for the entire month, if you eat every meal in front of television shows and use T-shirts as napkins. Go ahead and listen to that same song on repeat until its sound turns to nothing and you sleep the winter away. (s. 3)

Vuoden 2018 ensimmäinen viiden tähden kirja!! Oikeastaan ensimmäinen viiden tähden kirja tässä uudessa blogissa, vaikka parille muulle kirjalle olen Goodreadsin puolella antanut viisiä tähteä, ovat ne täällä olleet neljän ja puolen tähden kirjoja.

-

♥♥♥♥♥

We Are Okay

Nina LaCour

2017

Dutton Books

234 s.

stephen king; the dead zone

Yksi vuoden 2018 epävirallisista projekteistani lukemisen saralla on lukea hyllyssäni pölyttyviä Stephen Kingin teoksia, joita on kertynyt jo muutamia. Koska The Dead Zone oli pölyttynyt hyllyssä pisimpään, sai se kunnian olla ensimmäinen.

Kingiä en ehkä voisi kutsua luottokirjailijaksi, mutta hän on niitä kirjailijoita, jonka teoksia palaan aina lukemaan. Onhan hän kirjoittanut lempikirjani (ainakin siis yhden niistä...). Kaikki herran teokset eivät tietenkään kiinnosta yhtä paljoa, ja The Dead Zone kuului tuohon ryhmään. Tuskin olisin tähän tarttunut, mutta tämä maksoi vain pahasen euron kirpputorilla (hintalappu on yhä takakannessa), ja koska haluan Kingin teoksia kerätä, joten kohtalo saattoi minut ja kirjan yhteen.

The Dead Zone on tarina tavanomaisesta miehestä, jolla on mitä tavanomaisin nimi - John Smith. Johnny joutuu auto-onnettumuuteen, josta seuraa loukkaantuminen ja vuosien kooma. Kun Johnny herää, hän on muuttunut. Hänestä on tullut selvännäkijä. Kauhun mestarina tunnettu King ei kirjoita tällä(kään) kertaa kauhua. The Dead Zone on psykologinen trilleri, höystettynä yliluonnollisilla elementeillä. 

Pidin kirjan ensimmäisestä osasta paljon. Kirjan parasta antia oli keskivaiheille sijoittuva murhaajajahti. Kun sen kliimaksi saavutettiin, kirja hieman lässähti. Kirjan loppuosa kului Johnnyn lähtiessä estämään erästä poliitikkoa nousemasta valtaan, sillä hän oli nähnyt kamalan tulevaisuuden. Se ei kuitenkaan harmikseni oikein kiinnostanut minua. Tästä osuudesta tuli jotenkin väistämättä mieleen joulukuussa lukemani 11.22.63. Kaikuja oli havaittavissa. Lieneekö tämä sitten sitä 'menneisyyden harmoniaa', josta 11.22.63:ssa puhuttiin.

Muutamia ajatuksia kirja herätti. Se on aina hyvä asia. Pohdin jälleen, miksi uskonnollisena miehenä King kirjoittaa jälleen kristinuskon niin kiihkoilevassa ja negatiivisessa sävyssä? Mikäköhän tässä on taustalla? Muita vastaavia tapauksia voi nähdä kirjassa Carrie ja novellissa Maissilapset. The Dead Zonessa Johnnyn äiti kuvataan hysteerisenä fundamentalistina, joka liikkuu jo hulluuden rajalla. King kuvaa myös lapsuuden katoamista aina yhtä kipeästi ja osuvasti. Näin Johnny pohtii tarkkailessaan joulukuusenkoristeita, jotka ovat kuuseen ripustettu lapsuudesta asti:

--it seemed would be better, more merciful, if you lost touch with even these last vestiges of childhood. You could never discover the books that had first turned you on in quite the same way. The lucky coin had not protected you from any of the ordinary whips and scorns and scrapes of ordinary life. And when you looked at the ornaments you remembered that there had once been a mother in the place to direct the tree-trimming operation, always ready and willing to piss you off by saying 'a little higher' or 'a little lower' or 'I  think you've got too much tinsel on that left side, dear.' You looked at the ornaments and remembered that just the two of you had been around to put them up this year, just the two of you because your mother went crazy and then she died, but the fragile Christmas tree ornaments were still here, still hanging around to decorate another tree taken from the small back woodlot and didn't thay say more people committed suicide around Christmas than at any other time of the year? By God, it was no wonder. (s. 254)

Hieman pitkä lainaus.

Koska opiskelen kääntämistä, minua luonnollisesti kiinnostaa myös käännetty versio tästä kirjasta. Tämä on käännetty nimellä Kosketus. Mietin ennen lukemista, mikä mahtoi olla syynä The Dead Zonen muuttumissa Kosketukseksi. Mutta kirjan edetessä se minulle valkeni. Johnny lukee ihmisiä koskettamalla heitä. Ihmiset jopa alkavat vieroksua hänen kosketustaan:

Eileen Magown. A nice woman, he thought randomly. A nice friendly woman, at least until I told her that her house was burning down. After that she had become distant and awkward. She had thanked him, sure, but - had she ever touched him after that? Johnny didn't think so. And it would be the same with Bannerman when this thing was over. Too bad. Like Eileen, he was a fine man. But people get very nervous around people who can just touch things and know all about them. (s. 285)

Loppujen lopuksi pidän The Dead Zonea ihan mielenkiintoisena lukukokemuksena, vaikka kolmasosa siitä ei oikein minua viihdyttänyt. Tämänkään teoksen loppua en osannut arvata. 

-

♥♥♥½

The Dead Zone

Stephen King

1979

Futura

467 s.

marie rutkoski; the winner's kiss

Tästä Marie Rutkoskin sarjasta olen kirjoittanut ennenkin, ja nyt pelkään että jankkaan samoja asioita kun edellisen osan arvostelussa, mutta katsotaan...

The Winner's Trilogya voisin nyt, kun koko sarja on pulkassa, luonnehtia jopa lemppari young adult -fantasiatrilogiaksi. Tosin en ole varma voiko tässä tapauksessa termiä "fantasia" käyttää? Itse olen mieltänyt fantasian taikuuteen ja yliluonnolisuuten liittyväksi, mutta tässä erikoista on vain sijoittuminen vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa mitään yliluonnollista ei oikeastaan ole. Fantasiana tästä kuitenkin puhutaan.

Erinomainen päätösosa tälle sarjalle. Mielestäni tässä trilogiassa kaikki osat ovat tasavahvoja, olen nauttinut jokaisesta yhtä paljon. Se on vain hyvä asia, merkki siitä että sarja toimii kokonaisuutena. The Winner's Kiss oli sopiva paketti romantiikkaa, juonta, toimintaa ja tunnemyrskyä. Kirjahan alkaa siitä, kun päähenkilö Kestrel kamppailee vankileirillä, jossa hänet huumataan ja jossa hän alkaa pikkuhiljaa menettää itseään. Varsinkin alku kirjassa oli vahva, tosin olin odottanut, että Kestrel olisi viettänyt leirillä isomman osan kirjasta, mutta hänet pelastettiinkin aika äkkiä.

Kestrelin ja Arinin romanssi puhkesi kunnolla kukkaan. He ovat hyvin kirjoitettu pari, ja pidin erityisesti heidän välisistä kohtauksistaan. Kirja keskittyykin lähinnä näihin kahteen hahmoon, heidän lisäksi eniten näemme Dacranin Prinssi Rosharia. Olisin halunnut enemmän sivuhahmoja, esimerksi Prinssi Verex vain vilahti kirjassa, ja olisin halunnut tietää Rishasta enemmän, sekä Kestrelin ja Jessin sopivan välinsä. Tämän kirjan myötä kuitenkin sain paremman otteen Arinin hahmosta, joka oli jostain syystä jäänyt minulle etäisemmäksi kuin Kestrel.

Välillä kirjassa oli laahaavia kohtia, mutta muuten juoni kulki joutuisasti, ja nautin muutamasta käänteestä. Rutkoskin teksti on ihanaa luettavaa, tosin yhdestä hänen keinostaan en oikein pitänyt. Nimittäin varsinkin kirjan loppupuolella hän vaihtaa Kestrelin ja Arinin näkökulmia turhan tiuhaan, esim. muutama lause Kestrelin näkökulmasta, sitten Arin jne. Tämä on tietenkin tehokeino joka tuo tarinaan intensiivisyyttä, mutta sitä käytettiin liikaa jolloin siihen turtui ja se muuttui turhaksi hyppimiseksi.

-

♥♥♥♥

The Winner's Kiss (The Winner's Trilogy #3)

Marie Rutkoski

2016

Square Fish

484 s.