maanantai 12. helmikuuta 2018

johann wolfgang von goethe; nuoren wertherin kärsimykset

Yleensähän en kirjoita tänne näistä opintojani varten luetuista kirjoista, mutta tämä puhutteli sen verran, että ajattelin tästä muutaman sanan täälläkin sanoa. 

Kyseessä on siis tunnettu klassikko, saksalaisen Johann Wolfgang von Goethen kynästä. Kirja on lyhyt kirjeromaani, jossa Werther-niminen nuorukainen kylpee rakkaudentuskissaan. Kirja alkaa varsin valoisasti, se on rakastuneen hupsun intoa ja elämänvoimaa mutta lopulta epätoivo valtaa Wertherin mielen. Kuten varmasti usea meistä tietää, hyvin tässä ei käy.

Yllätyin siitä, kuinka hyvin säilynyt tämä alunperin vuonna 1774 ilmestynyt oli. Volter Kilven suomennoskin, jonka luin, oli vuodelta 1904. Tästä löytyy myös uudempi suommennos vuodelta 1992. Mutta hyvin helppolukuista tekstiä - ja kaunista, pidin oikein paljon tyylistä. Kirjaa pystyi lukemaan nopeina "palasina" kun luki yhden kirjeen kerrallaan. Tosin ihan kokonaan tämä kirja ei kirjemuodossa ole, vaan loppupuolelta löytyy perinteisempää kerrontaa.

Epistolaarisena tämä teos toimiikin erittäin hyvin, eikä ole ihme että tämä on valikoitunut klassikoiden kastiin. Tarinana kirja on uskomaton. Wertherhän rakastuu kuumeisesti Lotteen - joka on jo naimisissa. Hetken hän kestää pitää suhteen puhtaasti platonisena (ja sielunkumppaneilta kaksikko vaikuttaakin) mutta lopulta rakkaudennälkä alkaa syödä Wertheriä, hän masentuu koska ei voi saada Lottea, ja lopulta päätyy epätoivoiseen ratkaisuun. 

Itse en oikein voinut samaistua Wertherin rakastuneen hupsun sepustuksiin. Kipeä rakkaus on kyllä sinänsä mielenkiintoinen aihe. Huhujen mukaan tämä kirja aiheutti aiheutti aikoinaan itsemurha-aallon, mutta ilmeisesti noista huhuista ei ole varmistusta. Tässä kuitenki hyvä (ja surullinen) esimerkki siitä miten fiktio vaikuttaa todellisuuten, jos näin oikeasti kävi.

Tutustumisen arvoinen klassikko!


-


♥♥♥♥

Nuoren Wertherin kärsimykset (Die Leiden des jungen Werthers)
Johann Wolfgang von Goethe (suom. Volter Kilpi)
1774
Otava
104 s.

2 kommenttia:

  1. Muistan tykänneeni lukioaikoina tästä todella paljon, enää en tiedä miten moinen uppoaisi. Olisi kuitenkin mielenkiintoista lukea jokin toinen Goethen romaani, mutta niitä on vaikea löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse muuten etsiskelin tätä tovin kirjastosta, löytyi lopulta jostain kokoelmateoksesta.

      Poista