tiistai 6. maaliskuuta 2018

alice oseman; radio silence


Radio Silence kertoo Frances Janvierista, etiopialais-brittiläisestä tytöstä. Hän on koulunsa parhaita oppilaita, ja vapaa ajallaan hän kuuntelee mielellään Universe City -nimistä podcastia sekä piirtää siitä fanitaidetta. Francesin elämä heilahtaa uusille raiteille kun ensin Universe Cityn tekijä ottaa häneen yhteyttä, ja pian Frances saa puolivahingossa selville, että kyseessä on Aled, hänen entisen ystävänsä Carysin veli. Carys on karannut kotoaan, ja siihen liitty mysteeri - aiheuttiko Frances Carysin karkaamisen?

Radio Silence on mukaansatempaava nuortenkirjallisuutta. Se on ajan hermolla; ottaa kantaa, pohdiskelee, käsittelee tärkeitä teemoja. Mikä tässä kirjassa oli erityisen virkistävää: tytön ja pojan välinen ystävyys sekä fanikulttuurin realistinen kuvaus. Vaikka pidin kirjasta, se ei ollut täydellinen. Siinä näkyi haparoiva ote, ikään kuin Oseman vielä etsisi itseään kirjoittajana, mutta hän onkin nuori, vasta n. 23-vuotias. Kirjaa oli kuitenkin mielekästä lukea, sivut kääntyivät, ja niin edelleen. Siinä oli taianomaisiakin hetkiä, mutta välillä kirja lässähti kuin pannukakku.

Francesin hahmo oli yksi ongelma. Kyllä, pidin hänestä, mutta välillä tuntui että hänen persoonansa oli vain Universe Cityn ihannoiminen sekä koulussa pärjääminen. Kun kesken kirjan vasta sain tietää, että Frances tahtoo opiskella kirjallisuutta, oli se hämmentävää, koska tähän suuntaan ei ollut vihjattu. Tosin, Frances itsekin epäröi valintaansa joten se saattoi olla tarkoituksellista. Minun vaikeia kuvailla Francesia ihmisenä, koska tuntui että koko kirjan hän oli vain joko Universe City tai Aled Aled Aled...

Frances ja Aled - on positiivista, ettei heidän välillään ollut mitään romanttista. Heidän dynamiikkansa ystävinä oli sinänsä mielenkiintoista ja kyllä, sen tekeminen romanttiseksi olisi pilannut kirjan, mutta välillä tuntui että Aled oli Francesille eräänlainen Manic Dream Pixie Boy. Minusta meinaan tuntuu, että sain tietää Aledista vain sen millaiseksi Frances hänet mielsi. Hänestä oli vaikea muodostaa kiinteää kuvaa. Välillä myös tuntui, että Francesin suhtautuminen Alediin oli hieman epätervettä, ikään kuin Aled olisi vain hänen ja hänen täytyisi olla sellainen joksi Frances hänet mieltää. En tiedä oliko Oseman kirjoittanut tarkoituksella näin, vai onko tämä vain oma mielikuvani.

Francesin näkökulma rajasi kirjasta paljon potentiaalia pois, nimenomaan juuri Aledia koskien. Aledin perhetilanne - emotionaalisesti manipuloiva äiti sekä kadonnut sisko - jäi hieman taka-alalle, enkä saanut kaikkia vastauksia. Kirjan mysteeri, tuo Aledin sisaren katoaminen, oli myös hieman antiklimaattinen selvittyään. 

Radio Silence vioistaan huolimatta oli tutustumisen arvoinen teos, ja tahdon ehdottomasti lukea Osemanin seuraavaa tuotantoa ja nähdä kuinka hän kehittyy.

"Sometimes I think if nobody spoke to me, I'd never speak again."  (s. 104) 


-


♥♥♥½

Radio Silence
Alice Oseman
2016
Harper Collins
403 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti