stephen king; 11.22.63

Stephen King on lempikirjailijoitani, vaikka olen monesti sanonut, että suhteeni Kingiin on viha-rakkausluonteinen - nautin kirjalijan kirjoitustyylistä, mutta Kingin teokset tuntuvat vievän minulta tuhottomasti aikaa, mene ja tiedä. Yksi lempikirjoistani on Stephen Kingin Se. 

Viimeisimmät seikkailuni Kingin parissa ovat olleet novellikokoelmia -  Yön äänet, Sydänyö, Pedon sydän... joista kaksi viimeisintä eivät oikein vakuuttaneet. Pidin Kingistä taukoa, vaikka herran teoksia kirjahyllyni pursuaa (koska näitä löytää eurolla ja parilla paljon kirppiksiltä - jopa englanniksi!). 11.22.63:n luettuani voin sanoa, että se on Sen jälkeen lempi King-kirjani, jonka olen lukenut.

Lyhyesti: englanninopettaja Jake Epping lähtee ystävänsä suostuttelemana matkalle menneisyyteen - vuoteen 1958 - tähtäimessä estää John F. Kennedyn murha. Jake - joka käyttää salanimeä George Amberson - kokeekin aikamoisen seikkailun, josta lukijana nautin täysin siemauksin.

Kirjan parasta antia oli itse asiassa sen alku. Tässä voin olla hieman puolueellinen, sillä kirjan alkupuolella Jake seikkailee eräänlaisella sivumissiolla Derryn pikkukaupungissa - tuttu myös lempiromaanistani Se. Jopa tapahtuma-aika on sama (1958), ja esiintyvätpä 11.22.63:ssa Se-kirjasta tutut Richie ja Beverly. Myös koko Derry-juoni - jossa Jake estää tuttuvansa perheen murhan - on mielestäni kirjan mielenkiintoisin. Myöhemmin Jake matkaa Texasiin, jossa hän kotiutuu paljon miellyttävämpään pikkukaupunkiin nimeltä Jodie, lähellä Dallasia, Kennedyn murhan näyttämöä. Jodiesta hän saa töitä ja ystäviä. Hän myös rakastuu - vaikka hänen olisi parempi olla kiintymättä kehenkään.

Itse asiassa kirjan puuduttavimmat osuudet olivat, kun Jake vakoilee Lee Harvey Oswaldia - Kennedyn murhaajaa. Vaikka kyllä siitäkin lumoutui. Kirjan lopun lähestyessä jännitys tiivistyi - onnistuuko Jake? Kingistä kun ei koskaan tiedä, niin yllättävät loput hän yleensä kirjoihinsa kynäilee. Näin kävi myös tällä kertaa. En voi sanoa, että loppu miellytti minua (ehkä heitin kirjan huoneen halki jossakin vaiheessa, ehkä en...), mutta ymmärsin kyllä miksi King lopetti kirjan näin.

Pakko mainita kirjasta vielä yksityiskohta, josta pidin, ja jota Jake pohti useaan otteenseen - menneisyyden harmonia. Kirjassa oli paljon rinnastuksia, joita en lähde listaamaan, niin paljon niitä oli (esim. toistuvat nimet tai samankaltaiset nimet, samankaltaiset tapahtumat). Se oli suorastaan aavemaista, ja aiheutti kylmiä väreitä. Kinghän tunnetaan kauhukirjailijana. 11.22.63 ei ole kauhukirja, mutta Kingin tyyli ja tunnelma siitä ei puuttunut.

Tästä on olemassa TV-sarjakin. Katsoin kaksi ensimmäistä jaksoa, eikä se oikein vakuuttanut. Kirjan tunnelma ei ollut kohdallaan, ja liian monia asioita oli muutettu. James Franco oli kyllä hyvä valinta Jaken roolin. Tiesein tämän kyllä etukäteen, ja kuvittelin Jaken kirjaa lukiessani Francon näköiseksi, heh. 

-

♥♥♥♥½

11.22.63

Stephen King

2011

Hodder & Stoughton

734 s.

donna tartt; the secret history

The Secret History on Donna Tarttin kirjoittama, kenties jo kulttiklassikoksi muodostunut teos. Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun nuori opiskelija Richard Papen päättää vaihtaa yliopistoa. Hän lähtee Kalifornista Vermontiin, vaihtaen lääketieteestä kirjallisuuteen. Uudessa yliopistossaan, Hampdenissa, Richard toivoo jatkavansa myös muinaiskreikan opiskelua, mutta valitettavasti opettaja ei huoli uusia oppilaita. Richard kuitenkin tutustuu kreikan opiskelijoihin, ja pian huomaa olevansa osa tätä mielenkiintoista viiden hengen joukkoa. Pian vyyhti alkaa purkauta, ja Richard oppii uusista ystävistään uutta, yllättävää ja karmivaa.

The Secret History on vangitseva teos. Tarttin kerronta lumoaa ja kirja on täynnä yksityiskohtia, joita suorastaan ahmii. Rakastan kirjassa kaikkea - hahmoja, juonta, miljöötä, teemoja, kieltä... Yksi kirjan jujuista kuitenkin piilee nimenomaan kertojassa; Richard ja lukija ovat samalla viivalla, janoten tietää lisää muista hahmoista. Toisaalta Richardiin kertojana ei voi luottaa, hänen päätelmiään jää epäilemään. Pidin Richardin ajatusmaailmasta. Hän kertoo tarinaa takautuvasti, kirja esimerkiksi paljastaa erään ystävän murhan tapahtuvan jo ensimmäisillä sivuilla. Välillä Richard palauttaa lukijan nykyhetkeen, muistuttaen että kaikki on jo mennyttä ja muuttumatonta, esimerksi vain huomauttamalla, että hänellä on yhä Bunnyn postikortti tallella tai että Francisin äiti lähettää hänelle yhä joulukortteja.

Tarttin teoksessa on hyvin vahvat hahmot. Ketään heistä ei voisi oikeastaan kutsua hyväksi ihmiseksi - ja niin on tarkoituskin. Hahmojen rosoisuus viehättää, ja heistä janoaa tietää lisää. Valitettavasti uusien ystävien tiivis piiri ei aukea Richardille helposti, kuukausienkin jälkeen hän on yhä ulkopuolinen. Yksi kirjan hienouksista on se, että Richardin oppiessa uusia puolia ystävistään lukija alkaa nähdä heidät uudessa valossa. Richard ihannoi muita kreikan opiskelijoita, jo ennen heihin tutustumistaan hän oli lumoutunut heistä, lumoten samalla lukijan. Mutta moni kakku on päältä kaunis. Hahmojen dynamiikka toimii hyvin.

Kirja kulkee hitaasti, mutta vangitsee nopeasti ja pysäyttämättömästi. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista se ensimmäinen on mielestäni parasta antia. Murhaan johtavat tapahtumat olivat ehdottomasti kiehtovampaa luettavaa kuin sen jälkimaininki. Mutta ei toinen puolisko yhtään huono ollut, mutta selkeästi heikompi. Kirjan heikkoutena voisin mainita, että Tartt pitkitti loppua ehkä liikaa, ja sitten, yhtäkillisesti kuin olisi huvennut ideoista, vain lopetti kirjan. Mutta annettanee se anteeksi, sillä muuten kirja oli loistava.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja lempikirjojani joita luin tänä vuonna. Omistan tästä kirjasta tuon 25-vuotis juhlaversion, ja se on tajuttoman elegantti ja kaunis yksinkertaisuudessaan! Minä pidän muuten myös kovasti tämän kirjan suomenkielisen version nimestä, Jumalat juhlivat öisin. Kuinka kaunis, ja osuvakin! 'Salainen historia' tms. ei olisi kuulostanut yhtä hyvältä.

-

♥♥♥♥½

The Secret History

Donna Tartt

1992

Penguin Books

629 s.

cassandra clare, et al; tales from the shadowhunter academy

Tales from the Shadowhunter Academy on osa Cassandra Claren kynäilemää The Shadowhunter Chronicles -sarjaa, jonka ehkä tunnetuin osa on kuusiosainen The Mortal Instruments, josta on olemassa niin elokuva kuin tv-sarjakin. 

Tales from the Shadowhunter Academy on novellikokoelma, jossa seurataan TMI-sarjasta tutun Simon Lewisin seikkailuja varjonmetsästäjien koulussa. Simonhan TMI:n päähenkilön, Claryn, paras ystävä, joka ehti olla vampyyrikin hetken aikaa. Nyt Simonilla on kuitenkin muut seikkailut edessä. Clare on kirjoittanut teoksen yhteystyössä Sarah Rees Brennanin, Maureen Johnsonin ja Robin  Wassermanin kanssa.

Itse asiassa Simonin kamppailut soveltua varjonmetsästäjän elämään toimivat näissä novelleissa "kehystarinana". Novelleista tulee hieman mieleen klassikkoteos Decamerone, jota myös ensimmäisenä novelliteoksena pidetään, ei temaattisesti, vaan siinä mielessä että tässä kerrotaan juonellisia tarinoita kehystarinan puitteissa. 

Pidin teoksesta, näin lyhyesti tiivistettynä. Ehkä osuudet, jossa kerrotaan vain Simonista eivät olleet kirjan parasta antia. Simon on hahmona kyllä mielenkiintoinen, Simonin ja Isabellen romanssi on suosikkejani, mutta olin paljon kiinnostuneempi novellien tarjoamista erillisistä tarinoista. Kirjassa esiintyy hahmoja Claren kaikista sarjoista. Tavallaan tämä teos toimii hyvänä siltana The Mortal Instruments ja The Dark Artifices -sarjojen välillä.

Jotkin novellit olivat heikompia kuin toiset. Omat suosikkinovellini olivat:

• The Whitechapel Fiend, jossa oli hyvä juoni, ja olinkin kaivannut The Infernal Devices -hahmoja. 
• Nothing But Shadows, jossa päästiin kurkistamaan tulevan The Last Hours -sarjan hahmoihin. Haluan jo tietää lisää Matthew Fairchildista! Tämä nousi ehkä ykkössuosikiksi.
• The Evil We Love, jonka moni on itse asiassa maininnut vähiten suosikikseen. Mielestäni novelli kuitenkin toi syvyyttä Robert Lightwoodin hahmoon, ja minua on aina kiehtonut Valentinen pahamaineinen circle, vaikkei Valentine itse hahmona.
• Born to Endless Night, jonka olin lukenut lukuisasti jo ennen näitä muita novelleja. Niin suloinen!

-

♥♥♥♥

Tales from the Shadowhunter Academy

Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson ja Robin Wasserman

2016

Walker Books

651 s.

marie rutkoski; the winner's crime

The Winner's Trilogy alkoi osalla The Winner's Curse, josta tämä kirja nyt jatkaa. Pieni tiivistelmä, minkälaisesta tarinasta on kyse: ylhäinen kenraalin tytär, Kestrel, ostaa hetken mielijohteesta huutokaupassa orjan, Arinin. Tästä seuraavasta tapahtumaketjusta kertoo The Winner's Curse. Tarina sijoittuu fiktiiviseen maailmaan, jossa yksi valtakunta, Valoria, on valloittanut ja orjuuttanut toisen, Herranin. Sarja seuraa valtakamppailua, jonka keskiössä ovat Kestrel ja Arin,

The Winner's Curse oli minulle hyvin positiivinen yllätys ja kirja vei mukanaan, joten luonnollisesti tahdoin jatkaa sarjan lukemista. Nyt tuli siis tarttua tähän seuraavaan osaan, eikä sekään tuottanut pettymystä. Tarina pääsi syventymään ja odotan nyt mielenkiinnolla miten Rutkoski päättää sarjansa. Yritän hieman viivytellä seuraavan osan aloittamista, ettei tämä sarja olisi ihan vielä ohi.

Yksi osatekijä, joka on syynä siihen että pidän näistä kirjoista, on se että nämä ovat niin kauniisti kirjoitettuja. Metaforista kieltä, ja hieman runollisia lauseita joita on nautinnollista lukea - siis erittäin kaunista ja herkkää tekstiä, ja myös yksinkertaista, muttei liian. Pidän myös taitavasti punotusta juonesta joka viihdyttää ja pitää lukijan otteessaan. 

Kirja ei hahmojen kannalta ole vahvimmillaan, sillä Kestreliä ja Arinia lukuun ottamatta ne eivät ole kovinkaan mieleenpainuvia, tosin parannusta ensimmäiseen kirjaan on. Pidin kyllä sivuhahmoista, erityisesti prinssi Verexistä. Parhaiten kehitetty hahmo on ehdottomasti Kestrel - voisin sanoa, että hän on jo yksi suosikki päähenkilöistäni tämän genren parissa. Kestrelillä on niin selkeästi voimakkuutensa ja heikkoutensa. Hän on hyvin realistisesti kirjoitettu hahmo. Arinista pidän myös, mutta Kestrel erottuu edukseen, nautin ehdottomasti hänen luvuistaan eniten.

Pidin myös Kestrelin ja Arinin suhteesta. Se oli jo ensimmäisessä kirjassa romanttissävytteinen, ja tämä kirja jatkoi samoissa merkeissä, mutta suhde ei edennyt liian nopeasti. Suhde on hyvin monitasoinen, täynnä monenlaisia tunteita. Pidin siitä, ettei se noussut missään vaiheessa tarinan pääelementiksi, vaan hahmot saivat kasvaa myös itsekseen, ja suurimman osan ajasta Kestrel ja Arin viettivät omillaan - mikä teki heidän kohtaamisista lukemisen kutkuttavammaksi.

Kirjan toinen miinuspuoli heikomman hahmokaarrin lisäksi on se että loppua kohti se alkoi laahaamaan. Ihan loppuun olin tyytyväinen, ja kirja jäi herkulliseen kohtaan, mutta keskivaiheen jälkeen oli hieman tylsempi vaihe jolloin olin tippua kärryiltä. Lukukokemuksena kuitenkin oiken nautinnollinen ja viihdyttävä kirja. 

-

♥♥♥♥

The Winner's Curse (The Winner's Trilogy #2)

Marie Rutkoski

2015

Square Fish

402 s.

something new

Hei.

Tässä Jamie, joka ennen piti Kirjasatamaa pystyssä.

Aloitin uuden blogin. Puhtaalta pöydältä. Ihan vain koska tuntui siltä.

Miksikö? En vain enää pitänyt vanhasta. Se lähti suuntaan, josta en enää nauttinut. Joten tässä sitä ollaan. Uuden ja jännittävän äärellä. Tuntuu paremmalta. Vanha blogi muistuttaa vain kurjemmista ajoista kun pidin sitä melkein väkisin pystyssä.

Ja todennäköisesti tälläkin blogilla tulee olemaan pitkiäkin taukoja, jollon en kirjoittele. Enkä edes lue. Ihan henkilökohtaisista syistä. Mutta kirjat ovat aina mielessä! Aina!

Tervetuloa mukaan!

♥ Jamie