tiistai 6. maaliskuuta 2018

alice oseman; radio silence


Radio Silence kertoo Frances Janvierista, etiopialais-brittiläisestä tytöstä. Hän on koulunsa parhaita oppilaita, ja vapaa ajallaan hän kuuntelee mielellään Universe City -nimistä podcastia sekä piirtää siitä fanitaidetta. Francesin elämä heilahtaa uusille raiteille kun ensin Universe Cityn tekijä ottaa häneen yhteyttä, ja pian Frances saa puolivahingossa selville, että kyseessä on Aled, hänen entisen ystävänsä Carysin veli. Carys on karannut kotoaan, ja siihen liitty mysteeri - aiheuttiko Frances Carysin karkaamisen?

Radio Silence on mukaansatempaava nuortenkirjallisuutta. Se on ajan hermolla; ottaa kantaa, pohdiskelee, käsittelee tärkeitä teemoja. Mikä tässä kirjassa oli erityisen virkistävää: tytön ja pojan välinen ystävyys sekä fanikulttuurin realistinen kuvaus. Vaikka pidin kirjasta, se ei ollut täydellinen. Siinä näkyi haparoiva ote, ikään kuin Oseman vielä etsisi itseään kirjoittajana, mutta hän onkin nuori, vasta n. 23-vuotias. Kirjaa oli kuitenkin mielekästä lukea, sivut kääntyivät, ja niin edelleen. Siinä oli taianomaisiakin hetkiä, mutta välillä kirja lässähti kuin pannukakku.

Francesin hahmo oli yksi ongelma. Kyllä, pidin hänestä, mutta välillä tuntui että hänen persoonansa oli vain Universe Cityn ihannoiminen sekä koulussa pärjääminen. Kun kesken kirjan vasta sain tietää, että Frances tahtoo opiskella kirjallisuutta, oli se hämmentävää, koska tähän suuntaan ei ollut vihjattu. Tosin, Frances itsekin epäröi valintaansa joten se saattoi olla tarkoituksellista. Minun vaikeia kuvailla Francesia ihmisenä, koska tuntui että koko kirjan hän oli vain joko Universe City tai Aled Aled Aled...

Frances ja Aled - on positiivista, ettei heidän välillään ollut mitään romanttista. Heidän dynamiikkansa ystävinä oli sinänsä mielenkiintoista ja kyllä, sen tekeminen romanttiseksi olisi pilannut kirjan, mutta välillä tuntui että Aled oli Francesille eräänlainen Manic Dream Pixie Boy. Minusta meinaan tuntuu, että sain tietää Aledista vain sen millaiseksi Frances hänet mielsi. Hänestä oli vaikea muodostaa kiinteää kuvaa. Välillä myös tuntui, että Francesin suhtautuminen Alediin oli hieman epätervettä, ikään kuin Aled olisi vain hänen ja hänen täytyisi olla sellainen joksi Frances hänet mieltää. En tiedä oliko Oseman kirjoittanut tarkoituksella näin, vai onko tämä vain oma mielikuvani.

Francesin näkökulma rajasi kirjasta paljon potentiaalia pois, nimenomaan juuri Aledia koskien. Aledin perhetilanne - emotionaalisesti manipuloiva äiti sekä kadonnut sisko - jäi hieman taka-alalle, enkä saanut kaikkia vastauksia. Kirjan mysteeri, tuo Aledin sisaren katoaminen, oli myös hieman antiklimaattinen selvittyään. 

Radio Silence vioistaan huolimatta oli tutustumisen arvoinen teos, ja tahdon ehdottomasti lukea Osemanin seuraavaa tuotantoa ja nähdä kuinka hän kehittyy.

"Sometimes I think if nobody spoke to me, I'd never speak again."  (s. 104) 


-


♥♥♥½

Radio Silence
Alice Oseman
2016
Harper Collins
403 s.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

helmikuu 2018 - kooste

Nyt on helmikuukin paketissa. Helmikuun loppupuolella on lukeminen hieman takkuillut, mutta ihan mukavan määrän olen saanut näitä teoksia kahlattua. Tässä taas mukana muutama kirja, josta en arvostelua tule kirjoittamaan sekä myös kirjoja, joista arvostelu ilmestyy maaliskuun puolella.

Luetut kirjat:
  • Helvetti (Dante Alighieri)
  • Hamlet - Tanskan prinssi (William Shakespeare)
  • Nuoren Wertherin kärsimykset (Johann Wolfgang von Goethe)
  • Illuminae (Amie Kaufman & Jay Kristoff)
  • Radio Silence (Alice Oseman)
  • Gulliverin retket (Jonathan Swift)
  • Legend (Marie Lu)
  • The Stand (Stephen King)

Luin siis kahdeksan kirjaa, joista neljä englanniksi ja neljä suomeksi. 

Suosikkini kirjoista oli Radio Silence ja inhokkini Illuminae.

Tämän kuun puolella aloitin myös seuraavia kirjoja:
  • Tikli (Donna Tartt)
  • Deathless (Catherynne M. Valente)

Näistä lisää maaliskuussa.

Sivuja kertyi 2507, mukaanlukien siis nuo keskeneräiset teokset. 

maanantai 26. helmikuuta 2018

amie kaufman & jay kristoff; illuminae


Illuminae aloittaa Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin yhdessä kirjoittaman vauhdikkaan nuorten scifisarjan. Harmikseni voin sanoa, että tämä ei tehnyt minuun suurta vaikutusta.

Kirja lähtee heti rytinällä alkuun: kesken koulupäivän Kadyn kotiplaneetta vallataan, ja asukkaat evakuoidaan kahdelle alukselle. Jo ensimmäisistä sivuista lähtien pyörittelin silmiäni. Kaikki on, noh, kovin teiniä. Senhän siitä saa kun näihin nuortenkirjoihin (young adult) tarttuu, mutta ei oikein huvittanut lukea kun Kady inisee tuoreesta erosta poikaystävä Ezraan.

Kady hahmona muutenkin... En oikein pitänyt hänestä. Hän oli kovin ontto, lähinnä tough girl -stereotypia - siis yksiulotteinen, vaikka oli hänelläkin tunteelliset hetkensä. En myöskään voi väittää, etteikö Kady olisi rohkea. Mutta siinä vaiheessa kun neito käyttä nimimerkkiä ByteMe, ugh... En oikein pidä tuollaisesta tekouhosta.

Illuminae on hyvin persoonallisesti kirjoitettu kirja, joka onkin yksi sen suurista kompastuskivistä. Se ei nimittäin sisällä tavanomaista kerrontaa, vaan koostuu muun muassa chat-keskusteluista, raporteista ynnä muista erilaisista materiaaleista, mimikoiden eräänlaista kansiota joka dokumentoi tapahtumia. Ihan kiinnostava lähestymistapa, mutta tässä on ammuttu itseä jalkaan sillä hahmoihin - Kadyyn ja Ezraan - on todella hankala saada mitään yhteyttä. Onneksi tämä muoto teki laahaavan kirjan sentään nopealukuiseksi.

Plussapuolena voisin sanoa, että kirja on todella toiminnantäytteinen. Ja visuaalisesti, todella kaunis. Tarina ja hahmot jäävät siinä sivussa vain todella ohuiksi. En voi käsittää, miksi tämä kirja on kerännyt valtavasti ylistystä... Sillä kirjana, en pitänyt tätä oikein minään. Harmi, että oikein hyvät scifikirjat ovat harvassa. Tässä olisi ollut kaikki ainekset.

Muutama kuva jossa esittelen kirjan visuaalista puolta:






-


♥♥½

Illuminae (The Illuminae Files #1)
Amie Kaufman & Jay Kristoff
2015
Rock the Boat
599 s.

maanantai 12. helmikuuta 2018

johann wolfgang von goethe; nuoren wertherin kärsimykset

Yleensähän en kirjoita tänne näistä opintojani varten luetuista kirjoista, mutta tämä puhutteli sen verran, että ajattelin tästä muutaman sanan täälläkin sanoa. 

Kyseessä on siis tunnettu klassikko, saksalaisen Johann Wolfgang von Goethen kynästä. Kirja on lyhyt kirjeromaani, jossa Werther-niminen nuorukainen kylpee rakkaudentuskissaan. Kirja alkaa varsin valoisasti, se on rakastuneen hupsun intoa ja elämänvoimaa mutta lopulta epätoivo valtaa Wertherin mielen. Kuten varmasti usea meistä tietää, hyvin tässä ei käy.

Yllätyin siitä, kuinka hyvin säilynyt tämä alunperin vuonna 1774 ilmestynyt oli. Volter Kilven suomennoskin, jonka luin, oli vuodelta 1904. Tästä löytyy myös uudempi suommennos vuodelta 1992. Mutta hyvin helppolukuista tekstiä - ja kaunista, pidin oikein paljon tyylistä. Kirjaa pystyi lukemaan nopeina "palasina" kun luki yhden kirjeen kerrallaan. Tosin ihan kokonaan tämä kirja ei kirjemuodossa ole, vaan loppupuolelta löytyy perinteisempää kerrontaa.

Epistolaarisena tämä teos toimiikin erittäin hyvin, eikä ole ihme että tämä on valikoitunut klassikoiden kastiin. Tarinana kirja on uskomaton. Wertherhän rakastuu kuumeisesti Lotteen - joka on jo naimisissa. Hetken hän kestää pitää suhteen puhtaasti platonisena (ja sielunkumppaneilta kaksikko vaikuttaakin) mutta lopulta rakkaudennälkä alkaa syödä Wertheriä, hän masentuu koska ei voi saada Lottea, ja lopulta päätyy epätoivoiseen ratkaisuun. 

Itse en oikein voinut samaistua Wertherin rakastuneen hupsun sepustuksiin. Kipeä rakkaus on kyllä sinänsä mielenkiintoinen aihe. Huhujen mukaan tämä kirja aiheutti aiheutti aikoinaan itsemurha-aallon, mutta ilmeisesti noista huhuista ei ole varmistusta. Tässä kuitenki hyvä (ja surullinen) esimerkki siitä miten fiktio vaikuttaa todellisuuten, jos näin oikeasti kävi.

Tutustumisen arvoinen klassikko!


-


♥♥♥♥

Nuoren Wertherin kärsimykset (Die Leiden des jungen Werthers)
Johann Wolfgang von Goethe (suom. Volter Kilpi)
1774
Otava
104 s.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

maggie stiefvater; all the crooked saints

All the Crooked Saints on Maggie Stiefvaterin - yhden lempikirjailijoistani - viimeisin teos. Kirja kertoo Bicho Raron pienestä kaupungista, jossa Sorian serkukset - Beatriz, Daniel ja Joaquin touteuttavat ihmeitä.

All the Crooked Saints on niin tyypillistä Maggie Stiefvateria. Kieli on kaunista ja kummallista, ja tarina itsessään myös hyvin erikoinen. Tätäkin lukiessani tuli muutamia häh? -hetkiä kun kaikkea outoa tapahtui - mutta samalla Stiefvater sai kaiken käymään järkeen. Se taito hänellä on.

Kirja kulkee melko hitaasti. Vielä puolenvälin tienoilla tuntui siltä, että tarinaa vasta alustetaan ja kovin vähän tuntui tapahtuneen. Mutta oikeastaan se ei haitannut, sillä kirjan tunnelma ja kieli imi mukaansa. Joka sivusta nautti.

Hahmot jäivät minulle ehkä hieman etäiseksi, lisäksi en pitänyt kirjan romanssiaspekteista. Mielestäni teos olisi ollut vahvempi ilman niitä. Mutta makuasiahan tuo on. Pidin kyllä siitä miten Stiefvater hahmojaan kuvaili. Lähestymistapa oli herkullinen.

Loppujen lopuksi All the Crooked Saints ei ehkä ole vahvinta Stiefvateria, vaikka kirjailija siinä kaikki valttinsa näyttääkin. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen. Suosittelen Stiefvaterilta The Raven Cycle -sarjaa sekä kirjaa The Scorpio Races.


-

♥♥♥♥

All the Crooked Saints
Maggie Stiefvater
2017
Scholastic
311 s.

torstai 1. helmikuuta 2018

tammikuu 2018 - kooste

Tammikuu lähti käyntiin hienosti lukemisen merkissä. Yhtä näistä kirjoista (The Winner's Kiss) on tosin luettu jo joulukuun puolella, mutta vasta tammikuussa loppuun saakka. Parista kirjasta (Odysseia, Koirien Kalevala) en ajatellut kirjoittaa tänne arvosteluja ollenkaan, sillä ne on luettua koulua varten ja niitä tullaan käsittelemään oppitunneilla jo tarpeeksi. Lisäksi yhdestä näistä (All the Crooked Saints) en ole kirjoittanut vielä arvostelua, mutta sellainen on tulossa. 

Luetut kirjat:

  • The Winner's Kiss (Marie Rutkoski)
  • The Dead Zone (Stephen King)
  • We Are Okay (Nina LaCour)
  • Angelfall (Susan Ee)
  • George (Alex Gino)
  • If I Was Your Girl (Meredith Russo)
  • All the Crooked Saints (Maggie Stiefvater)
  • Odysseia (Homeros)
  • Koirien Kalevala (Mauri Kunnas)

Yhteensä siis yhdeksän kirjaa, joista seitsemän englanniksi ja kaksi suomeksi. Lisäksi luin Koirien Kalevalasta myös englanninkielisen käänöksen.

Suosikkini kirjoista oli We Are Okay ja inhokkini Angelfall.

Tämän kuun puolella aloitin myös seuraavia kirjoja:

  • The Stand (Stephen King)
  • Illuminae (Amie Kaufman & Jay Kristoff)

Näistä lisää helmikuussa.


Sivuja kertyi 3937, mukaanlukien siis nuo keskeneräiset teokset.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

miniarvioita; let it snow + always and forever, lara jean




Let It Snow
John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle
2008
Penguin Books
354 s.

♥♥♥




Tätä kirjaa tuli luettua tuskallisen pitkään - luin ensimmäisen novellin jo keväällä, ja palasin sitten uudelleen kirjan pariin joulun alla. Olin tämän teoksen itseasiassa saanut lahjaksi joko jouluna tai syntymäpäivänä (kun on synttärit heti joulun jälkeen, on hankala muistaa), mutta lukeminen oli jäänyt.

Ensimmäinen novelli - The Jubilee  Express (Maureen Johnson) - oli ihan ok, ei mitenkään erityinen, muttei erityisen huonokaan. Toisesta, John Greenin kirjoittamasta, novellista en muista oikein mitään enkä siitä hirveästi pitänytkään. Lauren Myracle päätti teoksen kuitenkin hyvin, ja hänen novellinsa oli ehkä sitten se suosikkini. Se toi myös hyvin kaikki hahmot lopulta yhteen.

Ei mikään mieleenpainuva kokoelma, mutta ihan mukava välipalakirja, ja toimi tunnelmanluojana jouluun vaikken jouluihmisiä olekaan.




Always and Forever, Lara Jean (To All the Boys I've Loved Before #3)
Jenny Han
2017
Scholastic
325 s.

♥♥♥½





Muutama sananen tästä Jenny Hanin To All the Boys I've Loved Before -trilogian päätösosasta. 

Edelleenkin pidän kyllä tuota ensimmäistä osaa parhainpana, mutta kyllä tämä päätösosa päihitti edellisen osan (P.S. I Still Love You). Jos tätä sarjaa kokonaisuutena mietin, pidin siitä kyllä oikein paljon. Sopivan keveää, romanttista "höttöä", jota luki näin välipalana ja ihan tosissaankin, sillä kyllä nässäkin oltiin tärkeiden kysymysten äärellä, kuten tulevaisuuden ja ihmissuhteiden.

Tässä päätösosassa oli kyllä Lara Jeanin ja Peterin suhde parhaimmillaan ♥. Tykkään heistä siis parina, edellisissä kirjoissa heidän suhteensa oli paljon levottomampi, mutta tässä kirjassa nähtiin enemmän vakautta, vaikka eivät he ongelmilta välttyneet. Mikä on vain plussaa, ja realistista. Näissä kirjoissa oli muutenkin vahvana tuo realismi, ja paljon samaistuttavaa jos sitä lähtee hakemaan. Esimerkiksi Lara Jean ei päässyt sinne yliopistoon minne kaikista eniten halusi. Näin käy varmasti monelle.

Kyllä tuli hieman haikea fiilis kun on tämä(kin) sarja nyt paketissa, ja Lara Jeanille täytyi jättää hyvästit. Hänen tulevaisuutensa näytti kuitenkin valoisalta ja ihan hyvällä mielellä tämän sarjan päätin. Suosittelen näitä kirjoja, jos haluaa lukea jotain kevyttä ja romanttista, mutta kaipaa jotain "asiaakin". Hyvin nopealukuisia kirjoja, vaikkei täydellisiä, niin viihdyttäviä. Sanoisin tätä young adult chick litiksi.

maanantai 15. tammikuuta 2018

miniarvioita: george + if i was your girl




George
Alex Gino
2015
Scholastic
215 s.

♥♥♥♥






Luin tässä taannoin kaksi kirjaa transsukupuolisuudesta. Ensimmäinen niistä oli Alex Ginon George. 

George on lastenkirja. En ole lukenut lastenkirjoja pitkään aikaan, viimeksi taisin olla yläasteella. Tämä kirja olikin hyvin helppolukuinen ja lyhyt; isoa ja harvaa tekstiä, vain noin 200 sivua. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja pidin siitä kovasti. Yllätyin, että päädyin nauttimaan lastenkirjasta näinkin paljon.

George on tarina tytöstä jonka kaikki näkevät poikana. Se koskettava, ja tärkeä tarina, ja on niin hienoa että tämä kirja on olemassa! Alex Ginon teksti on kaunista, ja Georgen hahmo on ihana. Kirja on koskettava, ja aina kaikki ei mene niin kuin George unelmoi, mutta loppu on toiveikas. Pidin erityisesti kirjan viimeisestä luvusta.




If I Was Your Girl
Meredith Russo
2016
Usborne
293 s.

♥♥♥½






Meredith Russon If I Was Your Girlissä siirrytään nuortenkirjan tasolle. Tämäkin on tarina transsukupuolista tytöstä. Amanda muuttaa isänsä luokse aloittaakseen kaiken ikään kuin "puhtaalta pöydältä". Uudessa koulussa kukaan ei tiedä hänen salaisuuttaan, ja Amanda kamppaileekin sen kanssa pitäisikö hänen kertoa uusille ystävilleen ja poikaystävälleen menneysyydestään.

If I Was Your Girl on samalla tyypillinen nuortenkirja ja samalla ei. Amandan tarina on sellainen, mitä tyypillinen ja suosittu nuortenkirja ei yleensä käsittele, ja toivonkin, että tämä kirja näyttää esimerkkiä ja avaa mahdollisuuksia myös muiden transsukupuolisten tarinoille. Toisaalta If I Was Your Girlissä on paljon sellaista, mikä on tyypillistä nuortenkirjoille: ensirakkauden huumaa, kapinointia ynnä muuta.

Kirjailija Meredith Russo on itse transsukupuolinen nainen. Jälkisanoissaan hän avaa sitä, että Amandan tarina on ihanteellinen. Se ei  tarkoita, että tosi elämässä kaikki menisi kuten tässä kirjassa. Amanda ei kuitenkaan säästy vaikeuksilta, ja pala kyllä nousee kirjan loppupuolella kurkkuun. Avoin loppu ei oikein ollut mieleeni.

Russo kirjoittaa taidokasta ja koukuttavaa tekstiä, ja vaikkei kirja täydellinen ollutkaan, nautin siitä paljon ja olen kiitollinen, että sain tutustua ihanaan Amandaan. 

"You can have anything once you admit you deserve it." (s. 198) 

lauantai 13. tammikuuta 2018

susan ee; angelfall


Noh, hyvä yritys, Susan Ee.

Vaikkei minulla kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen ollut, onnistui tämä romuttamaan ne silti. Ylistystä ylistyksen perään; Goodreads-sivu täynnä viiden tähden arvosteluja, keskiarvo niinkin korkea kuin 4,18. Mitä? Tämä on nimittäin, näin lyhyesti sanottuna, huono kirja.

Angelfall sijoittuu apokalyptiseen Amerikkaan, jota enkelit ovat runnoneet jo muutaman viikon ajan. Seuraamme päähenkilöä, teinityttö Penryniä, jonka sisko joutuu enkelin nappaamaksi. Penrynin vaihtoehdot ovat vähäiset, ja hän päätyy lyöttäytmään yhteen siivettömän enkelin kanssa, joka lupaa saattaa Penrynin enkelien tukikohtaan jonne Penrynin sisko on mahdollisesti viety.

Tuota. Ideahan kirjassa on vallan mainio, mutta toteutus putoaakin sitten säälittävän puolelle. Myönnän, että kirja oli alkuun koukuttava ja kiehtova mutta sitten... Ensinnäkin tätä koko enkelikuviota ei avata mitenkään. Miksi enkelit ovat päättäneet tuhota maailman? Ehkä tämä selvinee jatko-osissa, mutta mielestäni tämän olisi voinut paljastaa tässä osassa. Eikö Penryn ollut yhtään utelias ja kysynyt sitä Raffelta? Enkelimytologiaa ei todellakaan ole hyödynnetty tarpeeksi hyvin.

Tämän lisäksi kirja on täynnä pieniä seikkoja, jotka häiritsivät minua. Miksi naishahmot Penrynin lisäksi (ne vähät mitä kirjassa vilahti) oli kuvattu niin negatiivisesti? Kaikki kirjassa kävi liian kätevästi. Esimerkiksi Penryn vain sattui osaamaan kaikkia mahdollisia kamppailulajeja. En pitänyt siitä miten Penrynin äidin mielensairautta kuvattiin. Kirjan loppu oli aivan absurdi.

Hyvä puoli tässä oli, että kirja oli lyhyt ja hyvin nopealukuinen. Nautin jopa sen lukemisesta ehkä jopa ensimmäisen sadan sivun verran. Sitten... ei. Edelleenkin ihmettelen mihin tuo kaikki ylistys perustuu... 

Jatko-osille sanon ei kiitos.


-


♥♥

Angelfall (Penryn and the End of Days #1)
Susan Ee
2012
Skyscape
282 s.

torstai 11. tammikuuta 2018

nina lacour; we are okay


Wow.

We Are Okay on kaunis kirja. Se on kirja, joka koskettaa. Kirja, jota en voinut laskea käsistäni. Kirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. Kirja, jonka luin melkein yhdeltä istumalta.

We Are Okay on tarina Marinista, joka on paennut menneisyyttään toiselle puolelle maata (Yhdysvallat). Emme tiedä mitä on tapahtunut. Marin on jopa katkaissut  välinsä parhaaseen ystäväänsä, Mabeliin. Mutta Mabel on tulossa vierailulle, ja pian meille alkaa selvitä, mitä oikein tapahtui.

Joissakin kirjoissa aikahyppely ei toimi. Se hämmentää lukijan, pirstaloi tarinan. Omalle äidilleni tällaisten kirjojen lukeminen on vaikeaa. We Are Okayssa seikka ei häirinnyt. Nämä kaksi aikajanaa kulkivat kuin kaksi erillistä tarinaa. Toisessa kohtaamme yksinäisen Marinin, joka pyristelee jättääkseen kipeän menneisyyden taakseen. Toisessa tarinassa kohtaamme iloisemman Marinin, joka asuu rantatalossa vaarinsa kanssa. Silti - tämänkään Marinin elämä ei ole täydellistä. Hän ei tiedä mitään äidistään, joka kuoli Marinin ollessa pieni. Mitä Marinille tapahtui? Kysymys sykki mielessäni, mutta koskaan en turhautunut kirjaan. Kirja paljasti tarpeeksi juuri sopivassa tahdissa.

Kirjoissa, joissa teemana on juuri tällainen salaisuuden paljastuminen, jotka leikittelevät kysymyksellä "Mitä oikein tapahtui?", on yksi ongelma. Koska ne tuppaavat käsittelemään herkkiä aiheita, liikutaan veitsenterällä. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että esimerkiksi seksualisuutta tai hyväksikäyttöä käytetään "shokeeravana pajastuksena". Onneksi tämä kirja ei lähtenyt tuolle linjalle. 

Selasin hieman tästä kirjasta tehtyjä arvosteluja. Jotkut väittivät kirjaa tylsäksi. Se on totta, että kirja ei ole mikään kutkuttavin, vaikka salaisuus siinä hitaasti paljastuukin. Minä kuitenkin rakastuin LaCourin tekstiin jo ensisivuilla. Harmikseni LaCourin muut teokset eivät oikein minua kiinnostaneet. Tämä kuitenkin kolahti minuun ja kovaa. 

No one will know if you stay in bed all day. No one will know if you wear the same sweatpants for the entire month, if you eat every meal in front of television shows and use T-shirts as napkins. Go ahead and listen to that same song on repeat until its sound turns to nothing and you sleep the winter away. (s. 3)

Vuoden 2018 ensimmäinen viiden tähden kirja!! Oikeastaan ensimmäinen viiden tähden kirja tässä uudessa blogissa, vaikka parille muulle kirjalle olen Goodreadsin puolella antanut viisiä tähteä, ovat ne täällä olleet neljän ja puolen tähden kirjoja.


-

♥♥♥♥♥

We Are Okay
Nina LaCour
2017
Dutton Books
234 s.

maanantai 8. tammikuuta 2018

stephen king; the dead zone


Yksi vuoden 2018 epävirallisista projekteistani lukemisen saralla on lukea hyllyssäni pölyttyviä Stephen Kingin teoksia, joita on kertynyt jo muutamia. Koska The Dead Zone oli pölyttynyt hyllyssä pisimpään, sai se kunnian olla ensimmäinen.

Kingiä en ehkä voisi kutsua luottokirjailijaksi, mutta hän on niitä kirjailijoita, jonka teoksia palaan aina lukemaan. Onhan hän kirjoittanut lempikirjani (ainakin siis yhden niistä...). Kaikki herran teokset eivät tietenkään kiinnosta yhtä paljoa, ja The Dead Zone kuului tuohon ryhmään. Tuskin olisin tähän tarttunut, mutta tämä maksoi vain pahasen euron kirpputorilla (hintalappu on yhä takakannessa), ja koska haluan Kingin teoksia kerätä, joten kohtalo saattoi minut ja kirjan yhteen.

The Dead Zone on tarina tavanomaisesta miehestä, jolla on mitä tavanomaisin nimi - John Smith. Johnny joutuu auto-onnettumuuteen, josta seuraa loukkaantuminen ja vuosien kooma. Kun Johnny herää, hän on muuttunut. Hänestä on tullut selvännäkijä. Kauhun mestarina tunnettu King ei kirjoita tällä(kään) kertaa kauhua. The Dead Zone on psykologinen trilleri, höystettynä yliluonnollisilla elementeillä. 

Pidin kirjan ensimmäisestä osasta paljon. Kirjan parasta antia oli keskivaiheille sijoittuva murhaajajahti. Kun sen kliimaksi saavutettiin, kirja hieman lässähti. Kirjan loppuosa kului Johnnyn lähtiessä estämään erästä poliitikkoa nousemasta valtaan, sillä hän oli nähnyt kamalan tulevaisuuden. Se ei kuitenkaan harmikseni oikein kiinnostanut minua. Tästä osuudesta tuli jotenkin väistämättä mieleen joulukuussa lukemani 11.22.63. Kaikuja oli havaittavissa. Lieneekö tämä sitten sitä 'menneisyyden harmoniaa', josta 11.22.63:ssa puhuttiin.

Muutamia ajatuksia kirja herätti. Se on aina hyvä asia. Pohdin jälleen, miksi uskonnollisena miehenä King kirjoittaa jälleen kristinuskon niin kiihkoilevassa ja negatiivisessa sävyssä? Mikäköhän tässä on taustalla? Muita vastaavia tapauksia voi nähdä kirjassa Carrie ja novellissa Maissilapset. The Dead Zonessa Johnnyn äiti kuvataan hysteerisenä fundamentalistina, joka liikkuu jo hulluuden rajalla. King kuvaa myös lapsuuden katoamista aina yhtä kipeästi ja osuvasti. Näin Johnny pohtii tarkkailessaan joulukuusenkoristeita, jotka ovat kuuseen ripustettu lapsuudesta asti:

--it seemed would be better, more merciful, if you lost touch with even these last vestiges of childhood. You could never discover the books that had first turned you on in quite the same way. The lucky coin had not protected you from any of the ordinary whips and scorns and scrapes of ordinary life. And when you looked at the ornaments you remembered that there had once been a mother in the place to direct the tree-trimming operation, always ready and willing to piss you off by saying 'a little higher' or 'a little lower' or 'I  think you've got too much tinsel on that left side, dear.' You looked at the ornaments and remembered that just the two of you had been around to put them up this year, just the two of you because your mother went crazy and then she died, but the fragile Christmas tree ornaments were still here, still hanging around to decorate another tree taken from the small back woodlot and didn't thay say more people committed suicide around Christmas than at any other time of the year? By God, it was no wonder. (s. 254)

Hieman pitkä lainaus.

Koska opiskelen kääntämistä, minua luonnollisesti kiinnostaa myös käännetty versio tästä kirjasta. Tämä on käännetty nimellä Kosketus. Mietin ennen lukemista, mikä mahtoi olla syynä The Dead Zonen muuttumissa Kosketukseksi. Mutta kirjan edetessä se minulle valkeni. Johnny lukee ihmisiä koskettamalla heitä. Ihmiset jopa alkavat vieroksua hänen kosketustaan:


Eileen Magown. A nice woman, he thought randomly. A nice friendly woman, at least until I told her that her house was burning down. After that she had become distant and awkward. She had thanked him, sure, but - had she ever touched him after that? Johnny didn't think so. And it would be the same with Bannerman when this thing was over. Too bad. Like Eileen, he was a fine man. But people get very nervous around people who can just touch things and know all about them. (s. 285)

Loppujen lopuksi pidän The Dead Zonea ihan mielenkiintoisena lukukokemuksena, vaikka kolmasosa siitä ei oikein minua viihdyttänyt. Tämänkään teoksen loppua en osannut arvata. 



-

♥♥♥½

The Dead Zone
Stephen King
1979
Futura
467 s.