Yksi vuoden 2018 epävirallisista projekteistani lukemisen saralla on lukea hyllyssäni pölyttyviä Stephen Kingin teoksia, joita on kertynyt jo muutamia. Koska The Dead Zone oli pölyttynyt hyllyssä pisimpään, sai se kunnian olla ensimmäinen.
Kingiä en ehkä voisi kutsua luottokirjailijaksi, mutta hän on niitä kirjailijoita, jonka teoksia palaan aina lukemaan. Onhan hän kirjoittanut lempikirjani (ainakin siis yhden niistä...). Kaikki herran teokset eivät tietenkään kiinnosta yhtä paljoa, ja The Dead Zone kuului tuohon ryhmään. Tuskin olisin tähän tarttunut, mutta tämä maksoi vain pahasen euron kirpputorilla (hintalappu on yhä takakannessa), ja koska haluan Kingin teoksia kerätä, joten kohtalo saattoi minut ja kirjan yhteen.
The Dead Zone on tarina tavanomaisesta miehestä, jolla on mitä tavanomaisin nimi - John Smith. Johnny joutuu auto-onnettumuuteen, josta seuraa loukkaantuminen ja vuosien kooma. Kun Johnny herää, hän on muuttunut. Hänestä on tullut selvännäkijä. Kauhun mestarina tunnettu King ei kirjoita tällä(kään) kertaa kauhua. The Dead Zone on psykologinen trilleri, höystettynä yliluonnollisilla elementeillä.
Pidin kirjan ensimmäisestä osasta paljon. Kirjan parasta antia oli keskivaiheille sijoittuva murhaajajahti. Kun sen kliimaksi saavutettiin, kirja hieman lässähti. Kirjan loppuosa kului Johnnyn lähtiessä estämään erästä poliitikkoa nousemasta valtaan, sillä hän oli nähnyt kamalan tulevaisuuden. Se ei kuitenkaan harmikseni oikein kiinnostanut minua. Tästä osuudesta tuli jotenkin väistämättä mieleen joulukuussa lukemani 11.22.63. Kaikuja oli havaittavissa. Lieneekö tämä sitten sitä 'menneisyyden harmoniaa', josta 11.22.63:ssa puhuttiin.
Muutamia ajatuksia kirja herätti. Se on aina hyvä asia. Pohdin jälleen, miksi uskonnollisena miehenä King kirjoittaa jälleen kristinuskon niin kiihkoilevassa ja negatiivisessa sävyssä? Mikäköhän tässä on taustalla? Muita vastaavia tapauksia voi nähdä kirjassa Carrie ja novellissa Maissilapset. The Dead Zonessa Johnnyn äiti kuvataan hysteerisenä fundamentalistina, joka liikkuu jo hulluuden rajalla. King kuvaa myös lapsuuden katoamista aina yhtä kipeästi ja osuvasti. Näin Johnny pohtii tarkkailessaan joulukuusenkoristeita, jotka ovat kuuseen ripustettu lapsuudesta asti:
--it seemed would be better, more merciful, if you lost touch with even these last vestiges of childhood. You could never discover the books that had first turned you on in quite the same way. The lucky coin had not protected you from any of the ordinary whips and scorns and scrapes of ordinary life. And when you looked at the ornaments you remembered that there had once been a mother in the place to direct the tree-trimming operation, always ready and willing to piss you off by saying 'a little higher' or 'a little lower' or 'I think you've got too much tinsel on that left side, dear.' You looked at the ornaments and remembered that just the two of you had been around to put them up this year, just the two of you because your mother went crazy and then she died, but the fragile Christmas tree ornaments were still here, still hanging around to decorate another tree taken from the small back woodlot and didn't thay say more people committed suicide around Christmas than at any other time of the year? By God, it was no wonder. (s. 254)
Koska opiskelen kääntämistä, minua luonnollisesti kiinnostaa myös käännetty versio tästä kirjasta. Tämä on käännetty nimellä Kosketus. Mietin ennen lukemista, mikä mahtoi olla syynä The Dead Zonen muuttumissa Kosketukseksi. Mutta kirjan edetessä se minulle valkeni. Johnny lukee ihmisiä koskettamalla heitä. Ihmiset jopa alkavat vieroksua hänen kosketustaan:
Eileen Magown. A nice woman, he thought randomly. A nice friendly woman, at least until I told her that her house was burning down. After that she had become distant and awkward. She had thanked him, sure, but - had she ever touched him after that? Johnny didn't think so. And it would be the same with Bannerman when this thing was over. Too bad. Like Eileen, he was a fine man. But people get very nervous around people who can just touch things and know all about them. (s. 285)
Loppujen lopuksi pidän The Dead Zonea ihan mielenkiintoisena lukukokemuksena, vaikka kolmasosa siitä ei oikein minua viihdyttänyt. Tämänkään teoksen loppua en osannut arvata.
-
♥♥♥½
The Dead Zone
Stephen King
1979
Futura
467 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti